Mikä HurdaPhysio?

Mikä HurdaPhysio?

HurdaPhysio sai nykyisen muotonsa 2020, kun 2013 perustamani toiminimi Hurda kehittyi hevoshierontapalveluista hevosen ja ratsastajan yhteiseen fysioterapiaan erikoistuneeksi yritykseksi. Yrityksen nimi juontaa juurensa ensimmäiseen omaan hevoseeni, jonka sain 17-vuotiaana. Herkkä ja arka tamma opetti tavoittelemaan yhteisymmärryksessä ja yhteistyössä tapahtuvaa ratsastusta ja harrastamista aikana, jolloin eläinten käsittelyssä ei yleisesti puhuttu niin paljon positiivisista lähtökohdista kuin nykyään. Hurda ei ole enää keskuudessamme, mutta se jätti itsestään erivärisen version, varsansa, minulle nykyiseksi treenikaveriksi. Ja toisaalta Hurdan alunperin päähäni istuttamiin ajatuksiin pohjaa yritykseni ydin; kehittää ratsukon fyysisiä ominaisuuksia vastaamaan haluttua tasoa ja tavoitteita, jolloin tekeminen on molemmille helpompaa, mielekkäämpää ja stressittömämpää.

Minä ja Hurdan tytär Bertta
Kuva Sonja Holma

Omia, ihania hevosia minulla on Hurdan ja Bertan lisäksi ollut ilo omistaa useita muitakin, ja ennen omia oli rakkaita hoitohevosia. Olenkin harrastanut hevosia ja ratsastusta käytännössä aina, myös työurani olen tehnyt kokonaan hevosten parissa. Olen työskennellyt ratsastuksenohjaajana, tallityöntekijänä ja tallimestarina sekä opiskellut kolme alan tutkintoa, hevosharrasteohjaajan, tallimestarin ja hevoshierojan tutkinnot. Vuonna 2010 minusta tuli Cypis-tallin tallimestari ja Cypis onkin siitä lähtien ollut minulle kuin toinen koti. Hevoshierojan tutkinnon suorittamisen jälkeen 2013 olen työskennellyt lisäksi osa-aikaisena yrittäjänä tarjoamalla hevosten hierontapalveluita.

Hevosten hierontatyö antoi lopullisen idean ja kipinän nykyiseen palvelukonseptiin. Hevonen ja ratsastaja vaikuttavat väistämättä toisiinsa ja hevosen hierominen onkin lähinnä oireiden hoitoa, mikä toki sekin on tärkeää, mutta vaivojen uusiutumisen ennaltaehkäisemiseksi tulisi pureutua niiden aiheuttajiin. Tästä sain motivaation hakeutua opiskelemaan fysioterapiaa, sillä fysioterapeutti paitsi analysoi liikkumista, myös hyödyntää liikettä hoitokeinona.

Hevosen ja ratsastajan liikkuminen ja kehon käyttö vaikuttavat toisiinsa. Vaikuttamalla liikkeeseen voi vaikuttaa yhteistyön sujuvuuteen, molempien jaksamiseen, kestävyyteen, vammojen kuntotutumiseen, jopa kipuun ja stressiin. Fysioterapian ja hevosalan osaamiseni ansiosta pystyn tarjoamaan asiakkailleni työkaluja vaikuttavaan liikkeeseen.

Koulutukseni

2020 -> Eläinfysioterapian täydennyskoulutus
Satakunnan Ammattikorkeakoulu

2020 Fysioterapeutti, AMK
Metropolia Ammattikorkeakoulu

2013 Hevostenvalmentajan ammattitutkinto (hevoshieroja)
Koulutuskeskus Salpaus

2011 Tallimestarin erikoisammattitutkinto
Ypäjän Hevosopisto

2008 Maatalousalan perustutkinto, hevostalouden koulutusohjelma, hevosenhoitaja (hevosharrasteohjaaja)
Harjun Oppimiskeskus

Käytyjä täydennyskoulutuksia ja kursseja

26.9.2020 Lantionpohjan toiminnalliset häiriöt ja fysioterapian mahdollisuudet
Into / Jouko Heiskanen ja Nina Saarikivi

2.2.2020 Fysioterapia 101: Sunnuntaimessu opiskelijoille
Uudenmaan Fysioterapeuti / Joonas Putti

1.2.2020 Paljain jaloin – luonnollinen kävely, myofaskian hyödyntäminen liikkeessä ja kuinka helpottaa sitä manuaalisin keinoin
Uudenmaan Fysioterapeutit / Matti Melanen

10.-11.1.2020 #toimiparemmin -seminaari
Optimove, Jyväskylä

4.12.2019 Keskivartalon kiputilojen tarkastelua hengityksen, lantionpohjan ja faskioiden näkökulmasta
Into Terveys / Jouko Heiskanen

30.10.2019 Urheiluteippauksen perusteet
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu

23.-25.10.2019 20th International Symposium “Paavo Komi Memorial Symposium: Motor control, sport performance and injury prevention”
Jyväskylän Yliopisto

28.9.2019 Jalka ja nilkka
Jalkapallofysioterapian Yhdistys / Jukka Nordström

5.-6.4.2019 Fysioterapia 2019 -koulutuspäivät
Kuntoutuskouluttajat

11.3.2019 Innovations in physical management of back pain: New understanding of the “bio” in bio-psycho-social and it’s integration into practice
Paul Hodges

18.-19.1.2019 FMT Basic ja Performance -teippaus
Rocktape

1.-2.12.2018 Lihaskalvo (fascia) käsittely
Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu / Timo Järvinen

29.11.2018 Uutta ajattelua alaselkäkivun hoitoon – esimerkkinä CFT
Suomen Kivuntutkimusyhdistys / Riikka Holopainen ja Mikko Lausmaa

26.-27.11.2018 Kävelyn havainnointi ja ohjaaminen
Kuntoutuskouluttajat / Jarmo Ahonen

10.-12.10.2018 19th International Symposium “Modern Science and Practice for Strength and Endurance Training”
Jyväskylän Yliopisto

6.10.2018 FMT Equine -teippaus
Rocktape / Niina Grönqvist ja Ari Toivola

7.9.2018 Niskan ja rintarangan kliinisen tutkimisen ja hoidon alkeet
Into Terveys / Nina Saarikivi

27.4.-1.5.2018 IPSM International Physiotherapy Students Meeting
in Albufeira, Portugal

1.3.2014 Hevosen pään, niskan ja kaulan alueen käsittely
fysioterapeutti Tarja Nieminen

7.-8.8.1999 Nuori Suomi -ohjaajakurssi
Ypäjän Hevosopisto

2.-4.10.1998 Vammaisratsastuksen peruskurssi eli avustajakurssi,
Ypäjän Hevosopisto

Henna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *